Tänään löytyi Dorasta kaksi punkkia. Yhteensä sen koko elämän aikana siitä on nyt siis löytynyt neljä.
Mua hirvittää vieläkin.
Totta kai koiraa hankkiessa jo tiesin, että punkkeja saattaa tulla ja melko varmasti jossain vaiheessa tuleekin. Itse asiassa sitä pelkäsin varmasti kaikkein eniten, kun päätin koiran ottaa. Pelkään edelleen, vaikka päätin, etten anna noiden hirveiden kahdeksanjalkaisten häiritä koiranomistusta.
(Suomeksi: mulla on aivan järjetön hämähäkkikammo. Jos esimerkiksi lehdessä on iso hämähäkin kuva, en voi koskea siihen enkä voi katsoa sitä.)
Luojan kiitos oli tuo mieshenkilö tänään kotona, sillä vaikka tiesin, että punkit on pakko ottaa koirasta, en pystynyt edes etsimään niitä paljain käsin. Hän onneksi suostui kiskomaan ne irti, mutta sitten toinen putosi elävänä lattialle ja lähti ryömimään eteenpäin. Minun olisi pitänyt nostaa se siitä - ei kai se nyt niin paha homma voi olla - mutta en vain pystynyt.
No joo, se ei ollut tämän jutun pointti. Pointtina oli se, että meillä "torjutaan" tällä hetkellä punkkeja valkosipulilla. Aiemmin olen käyttänyt yrttipantaa, mutta en jotenkin oikein osaa pitää koiralla ylimääräistä pantaa koko aikaa. Lisäksi olin lukenut valkosipulista paljon hyviä kokemuksia, ja päätin kokeilla. Mihinkään oikeisiin lääkkeisiin en rupea, sillä Doralla on tosi herkkä iho ja olen kuullut niistä todella pahoja juttuja.
Ei toiminut siis valkosipuli meillä, ainakaan täysin. Sinänsä harmittaa, että olen aina yrittänyt edes jollain torjua punkkeja - muuten olisi vertailukohtaa siihen, kuinka paljon punkkeja tulee (jos tulee) ilman mitään torjunta-ainetta. Taidan kuitenkin jatkaa valkosipulin kanssa, koska kaksi punkkia ei loppujen lopuksi ole kovin paha määrä ottaen huomioon lämpimän alkukesän.
Toinen Dorasta tänään löytynyt punkki oli ihan korvan juuressa, ja siinä oli ja on edelleen aikamoinen turvonnut patti. Hieman kauhuissani odotan, mitä sille käy - toivottavasti lähtee pian, ettei jouduta lähtemään eläinlääkäriin. Hirvittää myös koko punkkihomma, koska siitä ei ole kauaakaan, kun Doran mummo kuoli borrelioosiin. Oivoi.
(Pikkuisen hajanainen teksti - ajatusten kasaamista ei auta yhtään, että katselen toisella silmällä Suomen peliä.)
25.5.2014
24.5.2014
Kuuma reppuilukeli
No nyt on kyllä oikeesti KUUMA! Jaa mistäkö tiedän? No kuulkaas, holskuttimella loppui puhti kohtalaisen lyhyellä lenkillä!
Mulla oli perjantaina aamulla tentti, joten käytin koiran vain pienellä aamulenkillä. Kun se oli muutaman tunnin ollut sisällä, alkoi olla sen verran energiaa, että oli pakko päästä ulos vähän ennen neljää. Ei kai siinä, pakko lähteä! Lastasin neitokaiselle repun, johon pakkasin hieman kylmää vettä - josko se vähän viilentäisi, ja lisäksi matkalla voisi juoda.
Reppu oli niin kevyt, ettei Dora huomannut sitä lainkaan, vaan hyppeli menemään tuttuun tapaan. Kieli roikkui suunnilleen polvissa (eikun kyynärpäissä), mutta sitähän se teki jo sisälläkin :D Yritin tarjoilla vettä säännöllisin väliajoin, mutta eihän tolle puupäälle sellaiset kuumalla kelpaa.
Ja sitten se tapahtui! Kesken kaiken, hieman yli puolivälissä lyhyehköä lenkkiä, tämä koira valitsi varjoisen kohdan ja mätkähti siihen makaamaan tyytyväisenä! Olin ihan että OMG kannanko sen kotiin, otanko repun pois jos se onkin liian kuuma, pakkojuotanko vettä vai soitanko jonkun hakemaan kääk kääk kääk, koska holskulla nyt vaan ei lopu virta kesken lenkin! No eipä siinä, yritin juottaa vähän vettä (ei juonut) ja kaadoin sitä vähän tassuille viilentämään (ei tykännyt). Muutaman minuutin jälkeen päätin, että eiköhän jatketa matkaa, ja sanoin "tule". Dora pomppasi reippaana pystyyn ja lähti hyppelehtimään eteenpäin :D Ei se tainnutkaan saada mitään lämpöhalvausta.
Ylipäätään en tajua tuota koiraa. Se ei vain juo helteellä, ei sitten millään! Se juo harvemmin muutenkaan päivisin, mutta iltaisin tyhjentää yleensä koko juomakupin kerralla. Nyt ei ihan sitäkään. Agilityssa laitoin kerran karjalanpaistin lientä veden sekaan, ja se maistui, mutta mistäpä moista lientä päivittäin saisi... Yritin joku aika sitten tehdä saman kanaliemikuutiolla, mutta Dora ei suostunut edes maistamaan. Tänään viskasin juomakuppiin kaksi kuivaruokanappulaa, ja ne Dora pyydysti kyllä - sukeltamalla :D Toivottavasti siinä meni vähän vettäkin samalla vahingossa suuhun.
20.5.2014
Taas puolitoista jälkeä
Kyllä sitten osaa hävettää olla tuolla treeneissä, kun koira ottaa häiriötä ihan kaikesta. Siis vaikka joku muutaman metrin päässä menevä pyöräilijä, jota se normaalisti vain vilkaisisi, on tuolla pakko päästä jahtaamaan vaikka yritän antaa tilalle namia. Sama juttu juoksijoiden ja kävelijöiden kanssa, ja sitten päälle tulevat vielä ympäriinsä risteilevät koirat (sekä kurssilaiset että viattomat ohikulkijat). Tänään vielä kaiken huippuna oli uinnin jäljiltä märkä hihna, joka ei pysynyt käsissä sitten millään. (Plus värjäsi mun molemmat kämmenet aivan sinisenmustiksi, minkä se tekisi märkänä, vaikkei koira edes riekkuisi ympäriinsä, jeeee).
Itse jäljestys sujui sitten hyvin samankaltaisesti kuin viimeksi. Tällä kertaa molemmat jäljet olivat ihmisen ja koiran etsintää. Ensimmäiselle jäljelle Dora lähti varmasti, mutta vain noin ensimmäisen metrin verran :D Takana olevalla tiellä kulki nelisen koiraa ihmisineen, ja se otti todella paljon häiriötä. Hirveällä houkuttelulla sain koiran etenemään jonkin verran nuuhkien, mutta suurin osa ajasta oli epämääräistä ympäriinsä pyörimistä ja läähättämistä. Ihan loppupuolella Dora tuntui yhtäkkiä tajuavan, mitä tässä piti tehdä, ja viimeiset kymmenen metriä se jäljesti ihan loistavasti. Olin jo ihan varma, että se oli lähtenyt väärälle jäljelle, kunnes näin löydettävämme suoraan edessä. Sain palkattua koiran hyvin, jee! Etsittävämme myös kertoi, että hänelläkin oli ollut ongelmia saada koiraansa kulkemaan suoraan. Siellä oli kaiketi ollut todella paljon jänniä hajuja. (Ehkä Dora oli sitten mennyt hämilleen siitä, että etsittävän haju ei erottunut niin selkeästi, ja lopettanut sen takia jäljestämisen?)
Toinen jälki oli saman koirakon tekemä, ja lähdin hieman skeptisesti liikkeelle. Häiriötä ei ollut ihan yhtä paljon kuin edellisellä kerralla, mutta ihan takaamme meni haukkuva mäyräkoiraparivaljakko kahdesti, eli aivan tarpeeksi Doran hermoille :D Saman tien, kun löysäsin hihnaa, Dora kuitenkin säntäsi jäljelle ja rynni nenä maassa eteenpäin niin kovaa kuin vain ikinä pääsi (ja au mun kädet). Kouluttaja tosin kertoi ennen lähtöämme, että tuoreen jäljen voi myös haistaa ilmasta, sillä sekä ihminen että koira jättävät jälkeensä kokoisensa "hajupatsaan", jonka koira pystyy haistamaan hyvin samoin kuin maan myllääntymisen. Jäljellä oli yksi 90 asteen kulma, mutta emme päässeet sinne asti ennen kuin tulimme pienen kallion huipulle ja näimme etsittävän. Yritin palkata Doraa, mutta hänpä ei halunnut tulla hakemaan namiaan, vaan pyöriskeli ympäriinsä ja kävi mm. kakalla.... Yritin saada Doraa lähtemään alas jotain muuta reittiä kuin reilun metrin suoraa pudotusta, koska menepä sitä nyt alas täysillä juoksevan koiran perässä ehhehhee. Dora ei kuitenkaan muista reiteistä perustanut, ja paikalle tullut ohjaaja sanoi, että Doran tulisi antaa mennä suorinta reittiä etsittävän luokse. Ei haittaa, että jälki jää nuuskimatta, kun koira on saanut näköyhteyden etsittäväänsä - ideana on mennä suorinta tietä etsittävän luokse.
Ja eihän siinä sitten auttanut muu kuin antaa hetkellisesti koiralle vähän hihnaa, jolloin se hyppäsi alas, ja köpötellä epätoivoisesti parin puunrungon ali perässä :D Dora jäljesti vielä hetken matkaa, jotta pääsimme lähemmäs kohdetta, ja nosti sitten päänsä. Sain palkattua naksulla todella hyvin, mutta neitokaista ei taaskaan kauhesti kiinnostanut syödä palkkiotaan :D
Jeejee, siinä olikin sitten meidän toisiksi viimeinen hajutreenikertamme! Ensi viikolla kouluttaja suunnitteli, että tekisimme jotain kivaa. Hän kertoi muutamia vaihtoehtoja, mihin sinänsä suhtaudun skeptisesti (koirin nakinsyöntikisa - Dora varmaan olisi kiinnostuneempi syömään sen toisen koiran) mutta luotan kuitenkin, että kouluttaja kehittelee jotain meillekin sopivaa :)
Itse jäljestys sujui sitten hyvin samankaltaisesti kuin viimeksi. Tällä kertaa molemmat jäljet olivat ihmisen ja koiran etsintää. Ensimmäiselle jäljelle Dora lähti varmasti, mutta vain noin ensimmäisen metrin verran :D Takana olevalla tiellä kulki nelisen koiraa ihmisineen, ja se otti todella paljon häiriötä. Hirveällä houkuttelulla sain koiran etenemään jonkin verran nuuhkien, mutta suurin osa ajasta oli epämääräistä ympäriinsä pyörimistä ja läähättämistä. Ihan loppupuolella Dora tuntui yhtäkkiä tajuavan, mitä tässä piti tehdä, ja viimeiset kymmenen metriä se jäljesti ihan loistavasti. Olin jo ihan varma, että se oli lähtenyt väärälle jäljelle, kunnes näin löydettävämme suoraan edessä. Sain palkattua koiran hyvin, jee! Etsittävämme myös kertoi, että hänelläkin oli ollut ongelmia saada koiraansa kulkemaan suoraan. Siellä oli kaiketi ollut todella paljon jänniä hajuja. (Ehkä Dora oli sitten mennyt hämilleen siitä, että etsittävän haju ei erottunut niin selkeästi, ja lopettanut sen takia jäljestämisen?)
Toinen jälki oli saman koirakon tekemä, ja lähdin hieman skeptisesti liikkeelle. Häiriötä ei ollut ihan yhtä paljon kuin edellisellä kerralla, mutta ihan takaamme meni haukkuva mäyräkoiraparivaljakko kahdesti, eli aivan tarpeeksi Doran hermoille :D Saman tien, kun löysäsin hihnaa, Dora kuitenkin säntäsi jäljelle ja rynni nenä maassa eteenpäin niin kovaa kuin vain ikinä pääsi (ja au mun kädet). Kouluttaja tosin kertoi ennen lähtöämme, että tuoreen jäljen voi myös haistaa ilmasta, sillä sekä ihminen että koira jättävät jälkeensä kokoisensa "hajupatsaan", jonka koira pystyy haistamaan hyvin samoin kuin maan myllääntymisen. Jäljellä oli yksi 90 asteen kulma, mutta emme päässeet sinne asti ennen kuin tulimme pienen kallion huipulle ja näimme etsittävän. Yritin palkata Doraa, mutta hänpä ei halunnut tulla hakemaan namiaan, vaan pyöriskeli ympäriinsä ja kävi mm. kakalla.... Yritin saada Doraa lähtemään alas jotain muuta reittiä kuin reilun metrin suoraa pudotusta, koska menepä sitä nyt alas täysillä juoksevan koiran perässä ehhehhee. Dora ei kuitenkaan muista reiteistä perustanut, ja paikalle tullut ohjaaja sanoi, että Doran tulisi antaa mennä suorinta reittiä etsittävän luokse. Ei haittaa, että jälki jää nuuskimatta, kun koira on saanut näköyhteyden etsittäväänsä - ideana on mennä suorinta tietä etsittävän luokse.
Ja eihän siinä sitten auttanut muu kuin antaa hetkellisesti koiralle vähän hihnaa, jolloin se hyppäsi alas, ja köpötellä epätoivoisesti parin puunrungon ali perässä :D Dora jäljesti vielä hetken matkaa, jotta pääsimme lähemmäs kohdetta, ja nosti sitten päänsä. Sain palkattua naksulla todella hyvin, mutta neitokaista ei taaskaan kauhesti kiinnostanut syödä palkkiotaan :D
Jeejee, siinä olikin sitten meidän toisiksi viimeinen hajutreenikertamme! Ensi viikolla kouluttaja suunnitteli, että tekisimme jotain kivaa. Hän kertoi muutamia vaihtoehtoja, mihin sinänsä suhtaudun skeptisesti (koirin nakinsyöntikisa - Dora varmaan olisi kiinnostuneempi syömään sen toisen koiran) mutta luotan kuitenkin, että kouluttaja kehittelee jotain meillekin sopivaa :)
Hellepäivän riemu
On tosiaan "hieman" ollut lämmintä pari viime päivää. Meidän aamulenkki oli superlyhyt, koska koiranreppana vain käveli (käveli! oikeasti! uskokaa tai älkää!) lähes koko matkan ja läähätti kieli pitkällä. Kuumuudesta huolimatta neitokaisella kuitenkin on energiaa, joka pitäisi päästä jotenkin purkamaan. Lähdettiin sitten iltapäivällä uudestaan ulos, ja kun käveltiin saastaisen kuralätäkkölammikon ohi, pakkohan sinne oli koiruus päästää. Kameran linssin säröt eivät tykkää yhtään valosta, mutta ehkä kuvista jotenkin välittyy niiden sanoma eli JEEjeeJEEjeeJEEjeeJEEjeeJEEEEEjeeeeeJEEEEE!!!
Luonollisesti sieltä ihanasta lammikosta piti kaivella kaiken liejun seasta ne suurimmat kepit, tai tässä tapauksessa kyseessä oli melkein tukki :D Dora löysi tämän lisäksi varmaan lähes kolmimetrisen kapean kepin, josta näkyy osa ihan viimeisessä kuvassa. Koko kuvaushomma ylipäätään oli lähinnä koiran perässä epätoivoisesti juoksentelua.
Uimaankin Dorppa pääsi, vaikka joutui paikan vilkkauden takia olemaan koko ajan hihnassa. Hyvällä tuurilla jo ensi viikolla pääsemme vähän vähempiliikenteisille uimapaikoille, ja silloin saa koirakin otettua pulikoinnista koko ilon irti!
Nyt me alamme tehdä lähtöä hajuerotteluun. Vuorossa on jälleen jäljestämistä, ilmeisesti taas toisen koiran ja ihmisen. Toivottavasti jaksetaan, koska ulkona on edelleen kuuma ja mun parkkipaikka on auringossa, yääääääääh.
17.5.2014
Pahuksen pupuset
Kamera on tosiaan sen verran huono, ettei kuvasta välttämättä erota, mutta siellä ne pikkuiset jänöt olivat! Rusakoita tuntuu tänä keväänä olevan pilvin pimein, sillä aina iltalenkillä törmämme vähintään kahteen. Eihän siinä muuten mitään, mutta kun ne eivät tajua pelätä koiraa... Joku kerta vielä ne tulevat niin puskista, että Dora pääsee vahingossa irti, ja kuinkas sitten käy.
No joo, oikeasti olisi tosi hyvä opettaa Dora menemään niistä kiltisti ohi. Harmi vain, että jänöt tulevat aina niin yllättäen, etten ehdi reagoida mitenkään. Pitäisi kehittää joku jänistutka, joka voittaa koiran nenän ja korvat!
16.5.2014
Jäljestämistä
Tällä viikolla hajuerottelussa tehtiin jälkeä. Koska autoni oli rikki, jouduimme kulkemaan julkisilla, ja huhhuhhuh että oli taas vaikea päästä perille. Olen ollut ihan treenipaikan vieressä töissä, ja tuli taas elävästi mieleen, minkä takia silloin ostin auton :D
Dora on viime aikoina käyttäytynyt siihen malliin, että juoksujen on vain ihan pakko alkaa kohta. Kaikki urokset tuntuvat menevän aivan sekaisin, kun menemme lenkillä niiden ohi. Niinpä olin hieman kauhuissani, mitä treeneistä tulisi, mutta ilmeisesti matkustaminen oli väsyttänyt koiraa sen verran, että se käyttäytyi aivan loistavasti!
Olen tehnyt Doralle pari pientä suoraa tai hieman kaarevaa metsäjälkeä vanhempieni luona. Niissä siis tallataan jäljestettävä reitti, ja siihen pudotetaan paljon nameja. Dora on jäljestänyt ne muuten todella hyvin, mutta on napsinut ruokia vain sieltä täältä.
Ajattelin, että tämä varsinainen jälkitreeni olisi vähän samantapainen, siis aloittaisimme lyhyestä ja helposta. No ei, päinvastoin! Toinen koirakko lähti metsään ja pujotteli ties mistä (en siis nähnyt heidän menoaan kuin pari ensimmäistä metriä) ja jäi sitten odottamaan piiloon. Sitten Dora vain päästettiin aloituspaikkaan ja minä lähdin tarpomaan sen perässä.
Yllätyksekseni Dora tuntui heti tajuavan, mistä on kyse, sillä se alkoi aivan selvästi seurata jotakin jälkeä. Minulla ei ollut oikeastaan muuta vaihtoehtoa kuin seurata perässä, koska en voinut tietää, menikö Dora oikeaan suuntaan vai ei. Ensimmäisen kolmen metrin jälkeen alkoi kyllä hyvin vahvasti tuntua, että ei, koska se meni suoraan kohti muita kurssin koiria. Ajauduimme aika lähelle niitä, jolloin Dora lopetti nuuskimisen ja alkoi katsella muita koiria. Yritin vain osoitella maata, jotta se jatkaisi töitä, ja muutaman minuutin jälkeen se alkoikin taas nuuskia jotain... Tiedä sitten, mitä. Siitä eteenpäin koko loppujäljen mutkittelimme ties minne, ja sain aina rohkaista Doraa nuuskimaan maata, minkä se sitten ihan kohtalaisesti tekikin. Jos olimme yhtään oikealla jäljellä, se oli kyllä todella pitkä! Jäljelle oli pudotettu kaksi esinettä, joista toinen oli pallo, joten yllättäen Dora löysi sen :D Ei kyllä nuuskimalla, ainakaan ihan loppuun asti, mutta aika lähelle se itsensä nuuski.
Jäljen loppupäässä oli tarkoitus tehdä niin, että kun Dora havaitsee etsittävän ihmisen/koiran, annan sille saman tien palkkaa ja lopetan jäljestyksen siihen. Ongelmana oli, että Dora lopetti jäljestyksen huomattavasti etuajassa, ja niinpä viimeiset viisi minuuttia kökötimme tien laidalla ja minä yritin saada koiraa jälleen nuuskimaan. Onneksi Dora loppujen lopuksi kuitenkin huomasi ihmisen ja koiran, ja pääsin antamaan palkkaa siitä - ei se ehkä niitä jäljestämällä löytänyt, mutta tulipahan palkattua edes siitä, ettei se alkanut reagoida toiseen koiraan.
Ensimmäinen varsinainen jäljestyskokeilu ei siis mennyt ihan putkeen, pöh. Onneksi kouluttaja antoi meille vielä toisen kokeilumahdollisuuden: jonkun eläimen (olisiko ollut perua) korvalla oli vedetty jälki toiseen kohti metsää, ja saimme kokeilla sitä. Sekin jälki oli aika pitkä ja kohtuullisen vaikea, mutta lähdimme kuitenkin kokeilemaan. Ja tättärääää, Dora vei sen lähes loppuun saakka ihan täydellisesti! Olin aivan ällistynyt, varsinkin kun vertasi ensimmäiseen yritykseen.
Loppupäätelmänä sanoisin, että Dora taisi suunnilleen tajuta, mitä me oltiin tekemässä. Ensimmäinen jälki taisi olla liian häiriöinen, sillä kuulemma jäljestettävä oli mutkitellut paljon, ja toiset koirakot treenasivat turhan lähellä Doran häiriönsietokykyyn (tai siis -kyvyttömyyteen) nähden.
Innostuin kuitenkin hommasta niin paljon, että kävin treenin jälkeen ostamassa kaupasta sääriluun, jolla ajattelin tehdä lähitulevaisuudessa jäljen johonkin, ellei seuraava treenikerta tule ennen sitä (miten saattaa hyvinkin käydä, koska mulla on kohta tentti, johon pitäisi olla lukemassa mm. koko ajan).
Dora on viime aikoina käyttäytynyt siihen malliin, että juoksujen on vain ihan pakko alkaa kohta. Kaikki urokset tuntuvat menevän aivan sekaisin, kun menemme lenkillä niiden ohi. Niinpä olin hieman kauhuissani, mitä treeneistä tulisi, mutta ilmeisesti matkustaminen oli väsyttänyt koiraa sen verran, että se käyttäytyi aivan loistavasti!
Olen tehnyt Doralle pari pientä suoraa tai hieman kaarevaa metsäjälkeä vanhempieni luona. Niissä siis tallataan jäljestettävä reitti, ja siihen pudotetaan paljon nameja. Dora on jäljestänyt ne muuten todella hyvin, mutta on napsinut ruokia vain sieltä täältä.
Ajattelin, että tämä varsinainen jälkitreeni olisi vähän samantapainen, siis aloittaisimme lyhyestä ja helposta. No ei, päinvastoin! Toinen koirakko lähti metsään ja pujotteli ties mistä (en siis nähnyt heidän menoaan kuin pari ensimmäistä metriä) ja jäi sitten odottamaan piiloon. Sitten Dora vain päästettiin aloituspaikkaan ja minä lähdin tarpomaan sen perässä.
Yllätyksekseni Dora tuntui heti tajuavan, mistä on kyse, sillä se alkoi aivan selvästi seurata jotakin jälkeä. Minulla ei ollut oikeastaan muuta vaihtoehtoa kuin seurata perässä, koska en voinut tietää, menikö Dora oikeaan suuntaan vai ei. Ensimmäisen kolmen metrin jälkeen alkoi kyllä hyvin vahvasti tuntua, että ei, koska se meni suoraan kohti muita kurssin koiria. Ajauduimme aika lähelle niitä, jolloin Dora lopetti nuuskimisen ja alkoi katsella muita koiria. Yritin vain osoitella maata, jotta se jatkaisi töitä, ja muutaman minuutin jälkeen se alkoikin taas nuuskia jotain... Tiedä sitten, mitä. Siitä eteenpäin koko loppujäljen mutkittelimme ties minne, ja sain aina rohkaista Doraa nuuskimaan maata, minkä se sitten ihan kohtalaisesti tekikin. Jos olimme yhtään oikealla jäljellä, se oli kyllä todella pitkä! Jäljelle oli pudotettu kaksi esinettä, joista toinen oli pallo, joten yllättäen Dora löysi sen :D Ei kyllä nuuskimalla, ainakaan ihan loppuun asti, mutta aika lähelle se itsensä nuuski.
Jäljen loppupäässä oli tarkoitus tehdä niin, että kun Dora havaitsee etsittävän ihmisen/koiran, annan sille saman tien palkkaa ja lopetan jäljestyksen siihen. Ongelmana oli, että Dora lopetti jäljestyksen huomattavasti etuajassa, ja niinpä viimeiset viisi minuuttia kökötimme tien laidalla ja minä yritin saada koiraa jälleen nuuskimaan. Onneksi Dora loppujen lopuksi kuitenkin huomasi ihmisen ja koiran, ja pääsin antamaan palkkaa siitä - ei se ehkä niitä jäljestämällä löytänyt, mutta tulipahan palkattua edes siitä, ettei se alkanut reagoida toiseen koiraan.
Ensimmäinen varsinainen jäljestyskokeilu ei siis mennyt ihan putkeen, pöh. Onneksi kouluttaja antoi meille vielä toisen kokeilumahdollisuuden: jonkun eläimen (olisiko ollut perua) korvalla oli vedetty jälki toiseen kohti metsää, ja saimme kokeilla sitä. Sekin jälki oli aika pitkä ja kohtuullisen vaikea, mutta lähdimme kuitenkin kokeilemaan. Ja tättärääää, Dora vei sen lähes loppuun saakka ihan täydellisesti! Olin aivan ällistynyt, varsinkin kun vertasi ensimmäiseen yritykseen.
Loppupäätelmänä sanoisin, että Dora taisi suunnilleen tajuta, mitä me oltiin tekemässä. Ensimmäinen jälki taisi olla liian häiriöinen, sillä kuulemma jäljestettävä oli mutkitellut paljon, ja toiset koirakot treenasivat turhan lähellä Doran häiriönsietokykyyn (tai siis -kyvyttömyyteen) nähden.
Innostuin kuitenkin hommasta niin paljon, että kävin treenin jälkeen ostamassa kaupasta sääriluun, jolla ajattelin tehdä lähitulevaisuudessa jäljen johonkin, ellei seuraava treenikerta tule ennen sitä (miten saattaa hyvinkin käydä, koska mulla on kohta tentti, johon pitäisi olla lukemassa mm. koko ajan).
Reissaajat
Hah, ei me nyt mitään reissaajia oikeasti olla. Dora on kuitenkin varmaan keskimääräistä tottuneempi matkustuskoira, sillä ihan pikkupennusta (siis oikeasti pienestä) pitäen se on matkustellut milloin minnekin, vaikkakaan ei kovin säännöllisesti. Meidän parin viikon reissaukset alkoivat bussimatkalla Myyrmäkeen testaamaan pantaa, josko se sopisi Dormulle. No, kyllähän sen kaulaan sai, mutta se saattaa pudota aika helposti pois. Ostin pannan silti, sillä meidän edeltävä puolikuristava kaulapanta on ehkä sentin paksuinen, ja mua oikeasti hirvittää käyttää sitä agilityssa.
Hiukan kyllä näytti koira parka pöljältä paluumatkalla, kun kaikki mahdolliset pannat olivat yhtä aikaa päällä :D Eipä se onneksi koiraa haitannut.
Viime viikolla reissasimme myös Tampereelle, jeee! Saan siellä jostain syystä opiskeltua sata kertaa tehokkaammin kuin kotona, vaikken edes lukisi päivässä muuten kuin sen aikaa, kun kaverini on poissa kotoa. (Tuli taas huomattua se kotiin palaamisen jälkeen, kun luin kahdeksan tunnin aikana suunnilleen saman verran kuin siellä neljän tunnin aikana...)
No mutta, koska mikään matka ei saa olla liian helppo tai yksinkertainen, autoni otti ja hajosi Iittalassa. Sinne se jäi Shellille kökkimään, ja me onneksi saatiin Doran kanssa kyyti Tampereelle sieltä - muuten oltaisi oltu aika pahassa pulassa :D Nyt näin reilu viikko myöhemmin voin myös iloisena ilmoittaa, että isäni järkkäsi auton huoltoon (joo mua ei kauheasti kiinnostanut hoitaa asiaa, tosin ihmettelen edelleen, miksi se viitsi vaivautua - eipä sillä, kelpaa!) ja se on huollettu. Ilmeisesti lisäämällä siihen moottoriöljyä. Wtf. Kaikki luulivat, että vaihdelaatikko oli mennyt rikki. No mutta eipä siinä, vaihdelaatikko vuotaa, ja sille ei ilmeisesti tehty mitään. Kiva.
Palatakseni blogin pätähteen, se (ilmeisesti monien muiden holskujen tapaan) onnistuu aina löytämään talon pehmeimmän paikan, vaikka nukkuu toisinaan myös keskellä lattiaa. Kaverillani on mahtava sänky, siellä kun oli pari peittoa ja iso kasa tyynyjä. Koira arvosti :)
Koska autoni jäi tosiaan Iittalaan, jouduimme tulemaan junalla takaisin. Dora on käynyt ihan ylikierroksilla, ja olin kohtalaisen kauhuissani siitä, mitä matkastamme tulisi - IC:ssä kun on (ihan ymmärrettävästi) lemmikkivaunu. Junassa matkustaminenhan on meille muuten ihan ok, mutta jos samassa vaunussa on koiria, se on kyllä yhtä tuskaa :D Niinpä varauduin henkisesti syöttämään koiralle namia koko parituntisen matkan, varsinkin, kun lippuja varatessa huomasin lähes koko vaunun olevan täynnä varattuja paikkoja. Ja kuinkas sitten käykään! Olimme lähes koko matkan vaunun ainoat matkustajat. Ihan loppumatkasta sinne tuli eräs nainen, joka meni istumaan aivan toiseen päähän. Kelpasi!
Kuten äsken mainitsin, Dora nukkuu toisinaan keskellä lattiaa. Jostain syystä se tekee sitä erityisesti junassa! Ihan sama, mikä on tilanne, hän tahtoo makaamaan keskelle käytävää. Jos matkustajia ei ole paljon, olen antanut koiran toteuttaa itseään, vaikka onkin hieman ärsyttävää pyytää sitä luokse jokaisella pysäkillä.
Ja jotta viimeaikaiset reissaamiset eivät loppuisi liian lyhyeen, Dora kävi eilen illalla Helsinki-turisteilemassa. Minun piti palauttaa iloisesti myöhässä oleva kirja kirjastoon (lyhytlaina, joten myöhästymismaksut ovat aika mukavat, ehehe). Otin koiran mukaan, jottei tulisi tylsä matka. Menomatkalla pääsimme matkustamaan lähes tyhjässä bussissa ja junassa, ja Dora taas löhöili tismalleen keskellä käytävää :D Helsinki oli sen mielestä joku maailman jännin paikka, vaikka kello olikin yli kymmenen illalla. Muttakun siellä oli asfalttitöitä, pyöräilijöitä, ihmisiä, kovaa metrin päästä kulkevia busseja ja vielä ratikoita! Jänskää, saako niitä jahdata saako saako saako?? No ei saanut, mutta Porthanian edessä olevalle pensasistutushässäkälle sai pieneksi hetkeksi hypätä.
Hiukan kyllä näytti koira parka pöljältä paluumatkalla, kun kaikki mahdolliset pannat olivat yhtä aikaa päällä :D Eipä se onneksi koiraa haitannut.
Viime viikolla reissasimme myös Tampereelle, jeee! Saan siellä jostain syystä opiskeltua sata kertaa tehokkaammin kuin kotona, vaikken edes lukisi päivässä muuten kuin sen aikaa, kun kaverini on poissa kotoa. (Tuli taas huomattua se kotiin palaamisen jälkeen, kun luin kahdeksan tunnin aikana suunnilleen saman verran kuin siellä neljän tunnin aikana...)
No mutta, koska mikään matka ei saa olla liian helppo tai yksinkertainen, autoni otti ja hajosi Iittalassa. Sinne se jäi Shellille kökkimään, ja me onneksi saatiin Doran kanssa kyyti Tampereelle sieltä - muuten oltaisi oltu aika pahassa pulassa :D Nyt näin reilu viikko myöhemmin voin myös iloisena ilmoittaa, että isäni järkkäsi auton huoltoon (joo mua ei kauheasti kiinnostanut hoitaa asiaa, tosin ihmettelen edelleen, miksi se viitsi vaivautua - eipä sillä, kelpaa!) ja se on huollettu. Ilmeisesti lisäämällä siihen moottoriöljyä. Wtf. Kaikki luulivat, että vaihdelaatikko oli mennyt rikki. No mutta eipä siinä, vaihdelaatikko vuotaa, ja sille ei ilmeisesti tehty mitään. Kiva.
Palatakseni blogin pätähteen, se (ilmeisesti monien muiden holskujen tapaan) onnistuu aina löytämään talon pehmeimmän paikan, vaikka nukkuu toisinaan myös keskellä lattiaa. Kaverillani on mahtava sänky, siellä kun oli pari peittoa ja iso kasa tyynyjä. Koira arvosti :)
Koska autoni jäi tosiaan Iittalaan, jouduimme tulemaan junalla takaisin. Dora on käynyt ihan ylikierroksilla, ja olin kohtalaisen kauhuissani siitä, mitä matkastamme tulisi - IC:ssä kun on (ihan ymmärrettävästi) lemmikkivaunu. Junassa matkustaminenhan on meille muuten ihan ok, mutta jos samassa vaunussa on koiria, se on kyllä yhtä tuskaa :D Niinpä varauduin henkisesti syöttämään koiralle namia koko parituntisen matkan, varsinkin, kun lippuja varatessa huomasin lähes koko vaunun olevan täynnä varattuja paikkoja. Ja kuinkas sitten käykään! Olimme lähes koko matkan vaunun ainoat matkustajat. Ihan loppumatkasta sinne tuli eräs nainen, joka meni istumaan aivan toiseen päähän. Kelpasi!
Kuten äsken mainitsin, Dora nukkuu toisinaan keskellä lattiaa. Jostain syystä se tekee sitä erityisesti junassa! Ihan sama, mikä on tilanne, hän tahtoo makaamaan keskelle käytävää. Jos matkustajia ei ole paljon, olen antanut koiran toteuttaa itseään, vaikka onkin hieman ärsyttävää pyytää sitä luokse jokaisella pysäkillä.
Ja jotta viimeaikaiset reissaamiset eivät loppuisi liian lyhyeen, Dora kävi eilen illalla Helsinki-turisteilemassa. Minun piti palauttaa iloisesti myöhässä oleva kirja kirjastoon (lyhytlaina, joten myöhästymismaksut ovat aika mukavat, ehehe). Otin koiran mukaan, jottei tulisi tylsä matka. Menomatkalla pääsimme matkustamaan lähes tyhjässä bussissa ja junassa, ja Dora taas löhöili tismalleen keskellä käytävää :D Helsinki oli sen mielestä joku maailman jännin paikka, vaikka kello olikin yli kymmenen illalla. Muttakun siellä oli asfalttitöitä, pyöräilijöitä, ihmisiä, kovaa metrin päästä kulkevia busseja ja vielä ratikoita! Jänskää, saako niitä jahdata saako saako saako?? No ei saanut, mutta Porthanian edessä olevalle pensasistutushässäkälle sai pieneksi hetkeksi hypätä.
3.5.2014
Ei mitään uutta auringon alla
Tulin lähinnä laittamaan tänne upeita otoksia, jotka olen ottanut niin mahtavalla puhelimen kameralla, että ihan paisun ylpeydestä ja silleen. Heti ensimmäisenä täytyy esitellä ihana vappuaaton ylläri! Mitä muuta ihminen voisikaan haluta nähdä, kun aikaa kotona olemiseen on tunti, ja sinä aikana pitäisi käyttää koira tunnin lenkillä?
Mutta vappu nyt kuitenkin oli ja meni, joten palataanpa arkeen. Loistavia kuvakulmia ja loistava sää - kunnes viisi minuuttia myöhemmin alkoi sataa rakeita, räntää ja sitten vielä vettä. Jes :D
Kun hiekat oli ravisteltu ihanasti eteisen lattialle, jopa pieni Dorpulaporpula malttoi nukkua söpösti sohvalla (noin puoli tuntia :D). Tänään on koirapuistoilun lisäksi pompittu valtavien ojien yli, juoksenneltu hetki tyhjällä jalkapallokentällä ja tapettu onnistuneesti isän jostain syystä Doralle ostamaa koripalloa. Riehumispäivä siis!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)