Holskujoogaa

Istuskelin sohvalla lukemassa ympäristöoikeuden luentodioja (öahigöoguhaörohgg!!!). Dora nukkui ihan pienellä kerällä minun ja sohvalla makaavan miehen välissä, ja kesken unien päätti kääntyä selälleen, kuten yleensä. Vähän vain ahtaammassa paikassa tällä kertaa! Harmitti, ettei ollut oikeaa kameraa lähistöllä, mutta nappasin sitten muutamat kuvat tietokoneen kameralla. No eihän niistä saanut yhtään mitään selvää :D Ei tosin tainnut saada muutenkaan - kysyin mieheltä, missä on Doran pää, eikä hän löytänyt. Huijasin sitten vähän kameraa varten ja siirsin Doran jalkaa, ja eikös tullutkin selkeä kuva! Siltä varalta, että jonkun mielestä ei, kirjoittelin alempaan versioon vähän vihjeitä :D

(Koneen kamera näyttää muuten tosi selkeästi, kuinka Doran rintakehän karva on taas harventunut :/ Toivottavasti sinkki tepsisi pian, kuten viimeksi.)

Naapuriepäsopu?

Pöh, eipä se Doran paha olo jäänyt kertaan. Heti tiistaina mua taas tervehti lattiannuolijakoira, ja tulipa sitä yhtenä yönäkin paleltua puolisen tuntia ulkona katsomassa, kun toinen kiskoo pakonomaisesti ruohoa. Ruoho kuitenkin noilla molemmilla kerroilla tuntui auttavan, eikä koira edes oksentanut. Kävin kuitenkin varmuuden vuoksi hakemassa apteekista sen pahoinvoinninestolääkkeen, jos joku kerta tulee vielä tarvetta. Kun olin ulkona katsomassa koiran ruohon kiskomista, tajusin, että se käyttäytyi kerran kesällä ihan samalla tavalla. Vaikka kuinka pohdin, en kyllä keksinyt mitään yhdistävää tekijää minkään näiden tapausten välillä.

Mutta tämän ei varsinaisesti pitänyt olla jutun pointti, vaan meidän koiranaapuri! Viereisessä rapussa asuvaan (tai viereisessä talossa - en oikein tiedä, mikä täällä on samaa osoitetta ja mikä ei :D) koiraan on nimittäin nyt tullut törmättyä pari kertaa.

Kuten olen jo maininnut, olen viime aikoina kuljeksinut ulkona hyvin paljon puolisokeana :D Silmälaseja en tällä hetkellä omista, ja silmiin sattuu sen verran, ettei pahemmin tee mieli laittaa piilareita. Niinpä siis varsinkin pimeällä näen tilanteesta riippuen vastaantulijan joskus vasta parin metrin päässä, vaikkakin koiran reaktiosta voi usein aika hyvin arvata, mikäli jossain kulkee pyöräilijä/juoksija/koira.

Muutama viikko sitten kaverini oli meillä käymässä, ja kävimme pitkällä iltalenkillä. Dora pääsi juoksemaan koirapuistossakin ihan kunnolla, ja sinne pamahti myös toinen koira. Yritimme ensin alta pois, koska kaverin kuvauksesta (itsehän en tosiaan nähnyt sinne asti) päättelin, että kyseessä ei ole kukaan meille tuttu koirakaveri. No, minulla oli jo koira kiinni ja olin avaamaisillani porttia, kun tämä toinen koira päästettiin vapaaksi ja se säntäsi suoraan luoksemme. Onneksi kyseessä olikin sitten tuttu koira, ja päästin Doran pinkomaan sen kanssa muutamaksi minuutiksi.

Kun olimme tulossa kotipihaan, näimme yhtäkkiä yksinäisen koiran seisomassa keskellä katoksentapaista, jonka ali pitää kulkea päästäkseen ulko-ovelle. Kyseessä oli tismalleen sama paikka, jossa koira hyppäsi ikkunasta Doran kimppuun - tosin tällä kertaa vain meidän talon puolella. Tuntematon koira alkoi haukkua meille, mutta pysytteli kuitenkin muutaman metrin päässä. En ollut ikinä ennen nähnyt sitä, enkä tiennyt yhtään, miten se käyttäytyisi, jos yrittäisimme mennä kotiin.

Hetken vain seisoimme ja ihmettelimme, ja sitten paikalle ilmestyi nainen, mitä ilmeisimmin koiran omistaja. Hän meni suoraan ulko-ovelle, jolloin koira lähti hiipimään hiljaa meitä kohti, mutta oli edelleen aika kaukana. Kun nainen avasi oven, hän kutsui vähän koiraa, ja koska koira oli vapaana, oletin sen ilman muuta tottelevan saman tien. Eihän kukaan muuten pitäisi koiraansa vapaana, vai? No, koiran reaktio oli lähteä hiipimään lähemmäs meitä. Mitä tekee omistaja? No, menee sisälle mutta jää pitämään ovea auki koiralle. Koiran reaktio: tulla edelleen lähemmäs meitä. Itse en vieläkään osannut tehdä muuta kuin odotella, että koskahan pääsisin mahdollisesti kävelemään kotiin, sillä totta kai vapaana pidettävä koira nyt pian menee emäntänsä perään.

Vaan eipä mennyt, hiippaili vain yhä lähemmäs ja haukkui edelleen. Kun se sitten alkoi jo vähän kaarrella ja haukkui lisää, eikä omistaja edelleenkään edes kutsunut koiraansa uudestaan tai mitään, yritin häätää sitä pois. Ei auttanut, koira vain lähestyi jatkuvasti. Se ei näyttänyt hyökkäävältä, ja Dorakin oli ihan hiljaa, mutta en ollut yhtään varma tulkinnastani, joten en nyt vain halunnut sitä luoksemme. Pitkältä tuntuvan ajan kuluttua omistaja viimein raahautui pois ovelta ja tuli vähän lähemmäs, mutta ei edelleenkään tehnyt elettäkään tai edes sanonut mitään saadakseen koiraansa kiinni. Lopulta ärähdin, että voisitko kuule mitenkään ottaa sen koirasi kiinni. Ja mitä sain vastaukseksi? Huudot siitä, kuinka villitsen hänen koiraansa ja ties mitä muuta. Ookoo.

Parin päivän päästä olin taas puolisokeana aamulenkillä, kun aika kaukana toisella puolella autotietä oli koirakko. Käännyin itse toiseen suuntaan, mutta kuulin, kuinka koiran ulkoiluttaja huusi jotain. Äänen perusteella kyseessä oli ilmeisesti sama tyyppi, mutta koska en ole ihan satavarma, mitä hän huusi, jätän arvailut tästä pois.

Nyt olen kovasti ihmetellyt, kun kyseistä koiraa ei ole näkynyt. Tietenkään en näe kaikkia lähipiirin koiria päivittäin tai edes viikoittain, mutta kuitenkin. Ehdin jo elätellä toivoa, että koira olisi ollut vain kyläilemässä jonkun luona. No, eilen sitten kävelin taas kyseisen kohdan ohi, kun juuri samaan aikaan mies tuli koiransa kanssa ulos. En silloin viikkoja sitten pimeässä nähnyt kovin hyvin koiraa, joten en ollut ihan varma, oliko kyseessä sama eläin. Käytös kuitenkin vahvisti arvauksen oikeaksi. Koira kulki löysässä fleksissä. Mies käveli sivuilleen katsomatta eteenpäin samalla, kun koira kiersi pitkän mutkan meidän luoksemme ja olisi tullut suoraan Doraa päin, ellen olisi jalalla estänyt. Siis ihan oikeasti, mitähähtäh?? Itse olin taas niin äimistynyt, etten osannut muuta kuin katsoa hiljaa. Ärsyttää sekin :D Jotenkin sitä vain niin naiivisti ajattelee, että eihän kukaan nyt päästä koiraansa kulkemaan vapaasti tuntemattomien luokse. Seuraavalla kerralla kyllä sanon, että jos koira tulee lähelle, Dora puree siltä pään irti. Jospa se säikäyttäisi?

Riisi ei vaan oo ruokaa

Niin. Dora söi kamalan varovaisesti ja nätisti, vaikka selvästi olikin nälkä.

Vaikea kuvata sata vuotta vanhalla kameralla, mutta ehkä sanoma välittyy. Ihan hyvä saavutus erotella noin paljon riisiä, kun ruokana oli kuitenkin riisiä runsaalla raejuustolla ja piimällä. Hölmö eläin.

Puoli neljän matonpesuhetki

On lauantain ja sunnuntain välinen yö. Kello siirtyy yli puolenyön. Mitä silloin ei missään nimessä haluaisi tehdä? No mennä eläinlääkäripäivystykseen tietysti.

Havahduin joskus puolenyön jälkeen siihen, että Dora lipoo hulluna huuliaan. Siirsin sen pois sängyltä, koska ajattelin sen oksentavan. Koira kyllä kakoi, muttei oksentanut. Sitten se alkoi lipoa pakonomaisesti lattioita ja tuntui haluavan imuroida juuri kaikkein suurimmat pölyt itseensä. Katselimme menoa jonkin aikaa, kunnes päätimme yrittää oksetuttaa koiran, jos se auttaisi. Oksennusta tuli kiitettävästi (ja vain vähän maton päälle...), ja hetken se näyttikin auttavan. Sitten Dora oksensi uudestaan ja jatkoi lattioiden lipomista.

Kolmannella oksennuskerralla Dora päästi ihan valtavan äänen. Meni hetki tajuta, että ääni ylipäätään kuului koirasta. Sellainen huudon, kiljaisun ja ärjäisyn sekoitus - kuulosti ihan ääneltä, jonka ihminen voisi päästää, mikäli huutaisi täysillä oksentaessaan. Sitten Dora alkoi myös köhiä, ja lattioiden lipominen vain jatkui ja jatkui. Kun se huusi vielä muutaman kerran uudestaan ja oksensi taas (ei enää edes päivän ruokaa vaan valtavat määrät mahanesteitä sekä pölyä) päätin soittaa eläinlääkäriin. Huonoa oloa oli kuitenkin jatkunut jo jonkun tunnin. Sitä paitsi ajattelin, että puhelusta tulisi vähän sellainen kartoitustilanne. Mahalaukun kiertymästä selvästi ei ollut kyse, koska maha ei ollut yhtään turvoksissa, mutten yhtään tiennyt, voisiko joku muu juttu olla heti hoitoa vaativaa. No, eläinlääkäri totesikin vain, että kyllä se nyt kannattaa tarkistaa kun on noin rajua, lähtekää tulemaan.

Mehän sitten lähdettiin. Ulkona Dora yritti syödä kaiken kivistä vaahteranlehtiin, ja autossakin se vielä kakoi itsekseen ja lipoi taukoamatta huuliaan. Noin kymmenen metriä ennen eläinlääkärin parkkipaikkaa se lopetti ja katsoi ulos suu kiinni ja korvat höröllä.

Niinpä tietysti.

Pohdiskelin muutaman minuutin autossa, voisimmeko vain kääntyä takaisin. Kun Dora sitten kakoi pari kertaa, päätin, että kai se on käytävä pyörähtämässä. Jos vaikka lekuri jo aulassa toteaisi, että ei tota tarvitse tutkia, ja pääsisimme karkuun? :D Mutta ei. Tehtiin pikainen tutkimus - ei poikkeavaa (osasin aavistaa), ei arista vatsaa (tiesin), kuumettakaan ei ollut (no eipä tietenkään). Pahoinvointilääkettä pistoksena, varmuuden vuoksi resepti mukaan ja kotiin. Ja laskusta ei puhuta :D

Tämähän ei ole ensimmäinen kerta, kun olemme vastaavan takia käyneet päivystyksessä, ja vieläpä samalla lääkärillä. Viimeksi tosin Dora ei päässyt oksennusvaiheeseen asti, mutta lääkäri halusi meidät sinne, koska maha vaikutti turvonneelta. Ruoan vaihdos tähän siis tuskin on vaikuttanut, varsinkin, kun annoin ihan tuttua ruokaa eilen. Doralla toki on vähän herkkä maha, mutta kun se ei ollut syönyt sinä päivänä mitenkään poikkeavasti... Eläinlääkäri sanoi, että luultavasti se on napannut ulkoa jotain tosi pientä (mikä ei sitten näkynyt oksennuksessa), että esimerkiksi ihan vain multapaakku voi periaatteessa aiheuttaa tuon. Mutta kun en usko! Dora kuitenkin voi huoletta kiskoa paketin leipää pusseineen, pötkön maksamakkaraa, parit lihapasteijat, kasan nenäliinoja, pari desiä vanua tai puolikkaan sukan, eikä sillä edes mene maha löysälle. Joten mikä sitten yhtäkkiä aiheuttaa tällaista?

Tänään heräsin tosi myöhään, koska eläinlääkäriltä palatessa piti vielä pestä pahimmat oksennukset koko talon isoimmalta matolta. Kyllä huomaa, että Doralla oli vähän rankempi yö, koska se ei ollut yhtään intopinkeänä lähtemässä pihalle, vaan katseli mua sohvalta silleen "ai nytkö sä heräsit". Lenkillä sen ainoa prioriteetti oli ruohon syöminen, mikä nyt saattaa johtua siitäkin, että sen maha on varmasti typötyhjä. Keittelin tuossa riisiä, joten kohta nähdään, maistuuko ruoka - jos riisi menee alas, Doralla on tosi nälkä. Se ei ole siis vaan ikinä tajunnut, että riisi on ruokaa, vaan usein erottelee sen muiden aineiden joukosta.

Terkkuja Herwoodista!

Oltiin tällä viikolla muutama päivä Tampereella, jeejeejee! Vaikka opiskelijahinnoilla tuli kalliimmaksi mennä junalla Hämeenlinnaan asti kuin autolla Tampereelle, valitsin silti junan, muun muassa koska silmät vammailevat edelleen. Mentiin molempiin suuntiin IC:llä, koska taajamajunia ei olisi mennyt sopiviin aikoihin.

Menomatkalla oli "kiva" ylläri, kun lipunmyyjä oli laittanut meidät lähes toisen vaunussa olevan koiran viereen. Myyjä ei ollut siis kysynyt paikasta mitään, iski varmaan vain ensimmäisen, jota ohjelma oli ehdottanut. Hetken hämmennyksen jälkeen istuimme Doran kanssa vähän kauemmas, ja minä tietysti ihan puolipaniikissa kyyläilin Riihimäen laituria etsien potentiaalisia ihmisiä, joiden paikalla saattaisin olla :D Muita ei kuitenkaan tullut, ja Dorakin käyttäytyi ihan älyttömän nätisti! Kauheasti se olisi halunnut mennä tutkimaan toista koiraa, mutta kun tajusi, ettei pääse, se mönki penkkini alle ja jäi sinne makoilemaan. Nappasin tilanteesta puhelimella "hienoa" todistusaineistoa :D

Tampereella sain kaveriltani vain avaimet, ja menimme Doran kanssa kahdestaan hänen kämppäänsä. Dora kävi nuuhkimassa paikat pikaisesti läpi ihan samalla tavalla kuin se tekisi kotona, imuroi parit muruset lattialta parempiin suihin ja kävi sitten sängylle nukkumaan :D Ilmeisesti oli siis tuttu paikka! Yleensähän uusi kiva paikka aiheuttaa hullun hepulin, kun ei pienen koiran päähän mahdu, että heti pitäisi rauhoittua.

Mulla oli aamusta asti kurkku vähän kipeä, ja päivän mittaan tuli vain kipeämmäksi. Illalla sitten olinkin jo kuumeessa, ehheeheheh. Aivan ihana kaverini vei sitten Doran illalla/yöllä hirmu pitkälle lenkille <3 Kiiitooos <3 Nukuin sen yön kuin tukki, en herännyt siis yhtään mihinkään :D Kuume hävisi, ja loppuviikon approon mennessä olin jo melkein terve. Tavoite saavutettu!

Siis muutaman päivän reissu, ja mun oli pakko ottaa rinkka! Hmph! Liian paksut tenttikirjat...

Hervanta on jännä paikka. Siellä on kamalasti ihmisiä (varmaan kiitos miljoonien kerrostalojen) mutta kuitenkin paljon myös luontoa. Dora käyttäytyi kuitenkin yllättävän hyvin koiria ohitettaessa. Käytiin koirapuistossa yhtenä iltana tai siis yönä joskus kahdentoista aikaan. Kun olimme jo päässeet puistosta pois, joku tyyppi pyöräili rottweilerin kanssa paikalle. Näytti ensin siltä, että koira on vapaana, koska se vain säntäsi suoraan Doran luokse, mutta oli se sentään fleksissä. En ehtinyt reagoida yhtään mitenkään, mutta onneksi koirat vain haistelivat toisiaan. Pian pyörällä liikkunut mieskin tuli kohdalle. Hän ei sanonut sanaakaan, pyöräili vain koirapuiston aidan viereen, nousi pyörän selästä ja meni puistoon. Siinä vaiheessa olin jo itse kävelemässä poispäin, ja kohta rotikkakin säntäsi koirapuistoon. Oltiin kaverin kanssa ihan että HÄH. Mies ei siis koko aikana sanonut mitään. Mitä jos koirat eivät olisi tulleet toimeen? Ja miksi koira ylipäätään sai juoksennella löysässä fleksissä, jos se kerran juoksi suoraan Doran luo? Täh? Häh? Whaaaaat?

Ne oli päikkäreillä :')

Kerettiin me kerran myös metsään! En halunnut mennä sinne yksinäni, koska en tiennyt, missä olisi kiva metsä, jonne en heti eksyisi :D Hervannassa oli kyllä ihan mahtavaa metsää! Vantaan pöheikköjä nyt ei luonnollisesti voi edes kutsua metsiksi, koska niissä on enemmän polkua kuin puuta, mutta Herwood voitti Järvenpäänkin metsiköt. Dorakin väsähti nopeasti :) Varmaan uusi paikka oli niin jännä, ja lisänä oli vielä tavallista haastavampi ja todella liukas maasto. Tehtiin me kuitenkin parit pienet piiloutumisleikit, ja nyt Dora tajusi heti, mitä piti tehdä. Eiköhän se siis vielä opi!

Paluumatkalla saatiin pikkuinen lemmikkivaunu IC:stä ihan kokonaan itsellemme. Junan konduktööri oli ilmeisen eläinrakas, tuli nimittäin lippua tarkistaessaan rapsuttelemaan Doraa ja höpöttämään. Vihaan sitä, kun ihmiset puhuvat koiralle tyylillä "minnekäs minä olen menossa", koska en ikinä tajua, pitääkö siihen vastata jotain. Sitten tämä höpöttäjä pitää aina tauon ja katsoo minua kuin tyhmää, jolloin tajuan, että se olikin minulle osoitettu kysymys. Argh. Anyway, Dora ei tykännyt meidän hienosta pöydällisestä istumapaikasta vaan oli sitä mieltä, että ainoa mahdollinen oleskelupaikka on keskellä käytävää. Kun kerran vaunussa ei ollut muita, annoin sen makoilla siinä. Bussissa se sentään asettui nätisti taas penkin alle.