Kyseessä on siis lyhytkarvainen hollanninpaimenkoira, jolla tosin on pitkäkarvainen isä. Tämän takia Dora on EJ-rekisterissä - ja lupaa tälle risteytykselle ei ollut hankittu ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että pentue oli puhdas vahinko. Loistava sellainen kylläkin!
.JPG)
Olen itse halunnut koiraa niin kauan kuin vain suinkin muistan, mutta vanhempani olivat ehdottomasti ajatusta vastaan. Kun muutin kotoa pois keväällä 2011, aloin lähes heti suunnitella koiran hankkimista. Tiesin haluavani paimenkoiran, ja mietin paljon bordercollieta tai mahdollisesti jotakin sekarotuista paimenta. Ne ovat toki hankalia ensimmäisiä koiria, mutta mielestäni ei ole mitään järkeä hankkia "helppoa" koiraa vain siksi, että se on helppo. Mitä kivaa hommassa on, jos koira ei ole sellainen kuin tahtoo?
Kaverini perheellä on pitkäkarvainen holsku (aivan ihana sellainen!), ja kaverini oli sattumalta jutellut luokkalaisensa kanssa koirista. Kävi ilmi, että kaverini kaverin siskolle on syntynyt vahinkopentue, 10 hollantilaista. Kun kaverini kertoi tästä minulle, ryhdyin heti tutkimaan rotua tarkemmin ja tulin siihen tulokseen, että se täytti tismalleen kaikki kriteerit, jotka minulla koiralle oli. Toki se olisi myös todella haastava, mutta miksi turhaan tehdä asioista turhan helppoja :D
Asia johti toiseen, ja muistan vieläkin, kun ensimmäistä kertaa soitin suunnilleen paniikissa kasvattajalle kyselläkseni pennuista. Olin lähes vakuuttunut, ettei hän ikinä antaisi minulle pentua, koska kyseessä olisi tosiaan ensimmäinen koirani. Kaikki sujuikin todella mutkitta: pentueesta oli juuri sopivasti narttu vapaana (ja nartun halusinkin, jes!), ja kasvattaja voisi suostua antamaan nartun ensimmäiseksi koiraksi. Ennen kuin tajusinkaan, olin jo aivan haltioituneena pentulaatikossa pienten riiviöiden järsittävänä - ja sitten pikku pallero jo saapui kotiin!
Nyt takana on yhteistä elämää reilu pari vuotta, enkä ole kyllä hetkeäkään valintaani katunut. Haasteita toki on, mutta se ei missään nimessä ollut yllätys.
Haluaisimme treenata aktiivisesti agilitya, mutta se on kutakuinkin mahdotonta. Pirun kallis laji, ja vaikea päästä harrastamaan. 2013 loppupuolella pääsimme vihdoin seuraan, mutta sielläkin ensimmäistä kertaa treenaamaan vasta tammikuussa - kurssille, joka loppui juuri.
Agilityn lisäksi olen jokseenkin hurahtanut hajuerotteluun. Päädyimme kurssille ihan vain huvin vuoksi, lähinnä katsomaan, mitä tämä oikein on. Ihan huippukiva harrastus! Doran etsittävänä hajuna on raha, ja tarkoituksena olisi jossain välissä opettaa toinenkin haju, ehkä ihminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti